Luontokohteita
Tampereella on luonnonsuojelulailla rauhoitettuja alueita 11, joista kuusi aivan keskustan läheisyydessä. Tunnetuimpia luonnonsuojelualueita lienevät komea Pyynikin harju ja Viikinsaari lyhyen laivamatkan päässä Laukontorin satamasta.
Alueet edustavat erityyppistä kasvillisuutta vanhoista luonnonmetsistä lehtometsiin ja katajaketoihin. Muutama alue on suojeltu siellä kasvavien uhanalaisten kasvien vuoksi.
Tampereen luontopoluilla voi tutustua erilaisiin luontotyyppeihin: kuivaan ja tuoreeseen kangasmetsään, ketoihin, soihin ja harjuun. Kesäisin järjestetään luontopolkuretkiä, mutta polkuihin voi tutustua myös itsenäisesti.
Tampereella on myös neljä lintujärveä: Iidesjärvi, Vähäjärvi, Nuorajärvi ja Nuutilanlahti. Lintutorneja on kolme; Iidesjärvellä, Velaatan
Nuutilanlahdella sekä muutontarkkailutorni Näsijärven eteläosassa Santalahdessa.
Tampereen luonnonsuojelualueet
Arboretum ja ruusutarha
Arboretum on pinta-alaltaan noin neljä hehtaaria. Rakentaminen alkoi vuonna 1971, jolloin liejuista Pyhäjärven ranta-aluetta alettiin täyttää katu- ja talonrakennustyömailta saadulla täytemaalla. Koko arboretum onkin Pajaniemeä lukuunottamatta täytemaata.
Maasto pyrittiin muotoilemaan loivasti kumpuilevaksi, jolloin erilaisia olosuhteita vaativille kasveille saatiin luontevat kasvupaikat. Maata tuotiin niin paljon, että arboretum on nyt keskimäärin kaksi metriä Pyhäjärven pinnan yläpuolella.
Kasvien istutus aloitettiin vuonna 1973. Arboretumiin on kerätty pääasiassa sellaisia kasveja, jotka menestyvät Tampereen alueella ja sen ympäristössä, mutta alueelta löytyy myös monia harvinaisia ja eksoottisiakin lajeja.
Hatanpäänpuiston ruusutarha sijaitsee kauniilla paikalla vanhassa kartanomaisemassa. Ruusutarha rajautuu länsipuolella osittain 1700-luvulta peräisin olevaan kartanopuistoon, jonka vanhat jykevät puut suojaavat kukkia Pyhäjärveltä puhaltavilta tuulilta.
Aluksi ruusutarhaan istutettiin 52 lajiketta. Aluetta laajennettiin vuosina 1991-1992 istuttamalla maanpeite- ja pensasruusuja eteläpuolen rinteeseen. Keväällä 1997 rinne pengerrettiin ja lajikkeita lisättiin. Ruusutarhassa on nykyisin yhteensä noin 160 ryhmä-, köynnös-, maanpeite- ja pensasruusulajiketta.
Kansallispuistot
Pirkanmaan kansallispuistoista Seitseminen ja Helvetinjärvi ovat molemmat noin tunnin ajomatkan päässä Tampereelta.
Kansallispuistot soveltuu hyvin päivä- ja telttaretkeilyyn. Puistoista on polkuyhteys Pirkan Taival -retkeilyreitistöä pitkin muun muassa Riuttaskorven virkistysmetsäalueelle.
Metsähallituksen Luontoon.fi-sivuilta löydät tietoa muun muassa Helvetinjärven ja Seitsemisen kansallispuistoista: Kansallispuistot
Kaupin urheilupuisto
Kaupin urheilupuisto on laaja, yhtenäinen virkistysalue lähellä kaupungin keskustaa ja monen kuntoliikkujan ykköspaikka.
Kauppiin kuuluu noin 32 kilometriä valaistua ulkoilureittiä, pesäpallo- ja jalkapallokenttiä, viisi tenniskenttää, yksityinen keilahalli, vinttikoirarata ja jousiammuntarata.
Talvisin ulkoilureitit toimivat hiihtolatuina ja jalkapallokentät hiihtostadionina.
Kaupin ulkoilualue ja urheilupuisto
Pyynikki
Pyynikin luonnonsuojelualue on Tampereen suurin eli noin 50-hehtaarinen.
Pyynikinharju kuuluu 200 kilometriä pitkään harjujaksoon, joka alkaa Salpausselältä ja jatkuu kaakkois-luoteissuunnassa Kankaanpäähän saakka. Pyynikin harju on jakson korkein (160 metriä merenpinnasta), ja sitä pidetäänkin maailman korkeimpana jääkautisena harjuna.
Pyynikin luonnonsuojelualueen kasvillisuus vaihtelee kangasmetsäkasvillisuudesta harju-, kallio- ja lehtokasvillisuuteen.
Pyynikki ja järvet sen molemmin puolin näkyvät parhaiten harjun huipulle vuonna 1929 rakennetusta näkötornista, joka on avoinna joka päivä ympäri vuoden.
Viikinsaari
Viikinsaaren luonnonsuojelualue perustettiin vuonna 1994 Pyhäjärven Viikinsaareen noin 3,5 kilometrin päähän Tampereen keskustasta. Saaren länsiosassa sijaitsevan alueen pinta-ala on runsaat 10 hehtaaria.
Luonnonsuojelualueen kasvillisuus on enimmäkseen lehtokasvillisuutta, ja alue kuuluukin Pirkkalan lehtokeskukseen.
Saareen pääsee kesäaikaan joka päivä maanantaita lukuunottamatta Laukontorin satamasta tasatunnein lähtevillä laivoilla. Paluulähdöt saaresta takaisin kaupunkiin ovat puolelta.
joka tarjoaa hyvät puitteet pienestä kävelylenkistä aina pitkään vaellukseen asti.
























